Syksyn kuulumisia

Tervehdys kaikille!

Taisi olla kesäkuussa kun kirjoitin tänne viimeksi mitään. Joku media-alalla työskentelevä ystäväni minua huomautti, etten ole ollut tarpeeksi aktiivinen täällä sivuillani. Jaaha. Koitan nyt sitten hieman aktivoitua. Vaikken vielä ymmärräkään, että miten se parantaa sinun oloasi, että mä tänne turhia juttujani kirjailen. Tule pöydälle pötköttelemään ja hoitoon niin kuulet viimeiset kuulumiset. Ei tarvitse täällä netissä roikkua ja odottaa päivitystä.

Kulunut syksy on ollut vaikea. Liikaa töitä ja sitä kautta oman kehon ja hyvinvoinnin huomioiminen on jäänyt liian vähälle. Ennen kaikkea, olen tinkinyt liikaa levosta ja se alkoi kostautumaan tuossa pari kuukautta sitten. Vuosi sitten sairastamani Mykoplasma uusiutui ja olenkin joutunut kikkailemaan työn ja levon välillä. Ja valitettavasti perumaan joitain aikoja. Usko tai älä. Se on ikävää ottaa puhelin kouraan vaikka parin viikon aikana kymmenen kertaa ja joko soittaa tai teksitiviestiste peruuttaa 8-10 aikaa/päivä. Joitain teistä se turhautti. Niin turhautti minuakin. Nyt jo onneksi paremmassa kunnossa ja jo huomista päivää innolla odottaen. Töihin taas täydellä sydämellä.

Voikaa hyvin ja pitäkää huolta toisistanne! Nähdään vastaanotollani!